Kesän 2008 kävijämäärä Kesämaassa on kääntynyt selkeään kasvuun. Olemme ylittäneet edellisvuoden koko kävijämäärän selvästi. Säiden vaikutus asiakasmääriin on kuitenkin silmiinpistävää. Aurinkoisella säällä paikoitusalue täyttyy heti aamusta mutta kolealla säällä päivittäiset asiakasmäärät jäävät selkeästi pienemmiksi. Vaihtelevat säät ovatkin vahvistaneet tulevaisuuden visiotamme siitä, että tekemistä täytyy ollaa myös muualla kuin vedessä.
Asiakaspalautetta olemme saaneet myös kiitettävästi. Palautteesta olemme saaneet lukea, että asiakkaamme ovat valtaosin olleet tyytyväisiä Kesämaassa tapahtuneisiin uudistuksiin. Tämä rohkaisee jatkamaan kehitystyötä. Pienten lasten liukumäen puuttuminen on noussut toivomusten ykköseksi. Lupaamme että korjaamme tilanteen kesäksi 2009.
Laitteiden kärkeen on palautteessa noussut SmartUs-älypelikenttä sekä polkuautopuisto. Myös NintendoWii Areenaan ollaan todella tyytyväisiä.
Kesämaan kausi jatkuu elokuun loppuun. Vielä ehditte kesäiseen menoon mukaan. Tervetuloa!